Maaret Snäll

Ikä: 

Ammatti:

Asuinalue:

Sosiaalinen media:

Tässä esittäytyy Hyvinkään Kokoomuksen tuore jäsen. Olen 43-vuotias, syntynyt ja asunut lähes koko elämäni Hyvinkäällä.

Uskon kokemuksellani yritys- ja seuratoiminnasta olevan paljon annettavaa kaupungin kehittämiseksi.

Olen ollut nuoresta saakka mukana monenlaisessa yritystoiminnassa ja siksi haluaisin olla mukana kehittämässä Hyvinkäätä paremmin yrityksiä houkuttelevaksi kaupungiksi. Elinvoimainen, viihtyisä ja tapahtumarikas kaupunki palvelee niin nykyisiä kuin uusia asukkaita sekä yrityksiäkin.

Hevosharrastus on kulkenut mukanani lapsesta saakka. Ratsastuksen lisäksi harrastan kuntonyrkkeilyä ja muuta liikuntaa aktiivisesti. Pitkän hevosharrastustaustani takia koen tärkeäksi pyrkiä kehittämään Hyvinkään Hyyppärän hevosharrastusaluetta monipuolisemmaksi ja turvallisemmaksi kaikille alueella liikkuville eri lajien harrastajille.

Mielestäni lasten ja nuorten liikuntapaikkojen lähellä olisi hyvä olla myös aikuisille paikkoja, joissa olisi matalan kynnyksen mahdollisuus liikkua ja ulkoilla vaikka sillä välin, kun lapset ovat omissa harrastuksissaan.